Yhdistä osamaksut – Maksa osamaksut kerralla pois ja hankkiudu niistä eroon näin

Esimerkiksi ostoksilla ollessa voi osamaksu joskus tuntua houkuttelevalta valinnalta: 500€ euron tuote vaikuttaa äkkiä paljon halvemmalta, jos kertamaksun sijaan valitsee sen vaihtoehdon, että sitä (esimerkiksi) maksaa pois 29,90€ kuussa 24 kuukauden ajan. Noin voi olla, vaikka todellisuudessa tuo jälkimmäinen vaihtoehto on paljon kalliimpi kuin se, että maksaisi kerralla 500€.

Erityisen ongelmalliseksi osamaksut voivat muodostua siinä vaiheessa, kun niitä alkaa kertymään useita eikä homma enää tunnu pysyvän hallussa esimerkiksi sen suhteen, mitä kaikkia osamaksuja on lyhennettävänä ja milloin. On kuitenkin onneksi olemassa keino yhdistää osamaksut ja maksaa ne kerralla pois.

Tuo on se, että ottaa lainan, jolla maksaa kaikki osamaksut pois ja sitten maksaa tuota yhtä lainaa pois. Tällä sivulla on esiteltynä kolme paikkaa, joiden avulla voi hakea hyvin osamaksujen pois maksamiseen soveltuvaa lainaa.

Hae lainaa osamaksujen yhdistämiseen – vaihtoehto 1

Jo Suomen Yhdistelylainan nimestä voi arvata sen, että kyseisen palvelun käyttäminen voi olla hyvä vaihtoehto osamaksujen yhdistämiseen. Suomen Yhdistelylainan kautta voi hakea osamaksujen yhdistelyyn lainaa 100 eurosta alkaen ja jopa 60 000 euroa, eli se voi soveltua kattavasti moniin tilanteisiin.

Laina-aikaa Suomen Yhdistelylainan avulla puolestaan voi hakea vuodesta alkaen ja pisimillään jopa 20 vuotta. On tosin rajoituksia siinä, miten pitkän laina-ajan pisimmillään voi millekin lainasummalle valita. Nuo mahdolliset pitkät laina-ajat voivat tietysti olla hyödyllisiä erityisesti siinä tapauksessa, että nykyisellään on vaikea selvitä osamaksujen eristä.

Koska Suomen Yhdistelylaina kilpailuttaa hakijan lainahakemuksen, niin voi se auttaa löytämään erityisen edullisen luoton, jolla maksaa osamaksut pois. Tuokin on tietysti kiva juttu. Suomen Yhdistelylainan avulla voi hakea lainaa, jos ikää on ainakin 18 vuotta. Kokeile nyt Suomen Yhdistelylainaa.

Toinen paikka hakea lainaa osamaksujen pois maksamiseen

Myös Rahalaitos voi olla oiva vaihtoehto silloin, kun haluaa yhdistää osamaksut ja päästä niistä kerralla eroon. Vaikka Rahalaitos on Suomen Yhdistelylainan tapaan myöskin lainoja kilpailuttava palvelu, niin on sillä muutama ero verrattuna siihen.

Noista ensimmäinen on se, että sillä on tarkemmat kriteerit sille, minkälainen hakija sen avulla voi hakea lainaa: Voidakseen hakea lainaa Rahalaitoksen avulla, pitää ikää olla ainakin 20 vuotta ja lisäksi pitää olla säännölliset työ- tai eläketulot. Ja myös luottotietojen pitää olla kunnossa (tätä lähtökohtaisesti vaaditaan myös Suomen Yhdistelylainalla).

Toinen Rahalaitosta ja Suomen Yhdistelylainaa erottava tekijä on se, että Rahalaitos keskittyy osittain hieman Suomen Yhdistelylainaa isompiin lainasummiin. Näin on, sillä Rahalaitoksen kautta haettavan lainan minimisumma on 500 euroa ja toisaalta lainaa voi hakea jopa 70 000 euroa. Rahalaitoksen verkkosivuston perusteella, sen kautta haetun lainan tyypillinen todellinen vuosikorko on hieman alle 11%. Hae nyt lainaa Rahalaitoksen kanssa.

Esimerkki Rahalaitoksen lainalaskurista: Jos Rahalaitoksen avulla hakisi 2000 euro lainaa 2 vuoden laina-ajalla, niin voisi kuukausieräksi muodostua 93€. 93€ * 24 (kuukautta) on 2232 euroa, eli ylimääräistä maksettavaa tässä lainaesimerkissä ja laskelmassa kertyisi 232 euroa. Mutta tämäkin on siis vain korkeintaan suuntaa antava esimerkki, eikä lainatarjous. Omat mahdolliset lainatarjoukset saat selville hakemalla ne Rahalaitoksen avulla.

Ja vielä yksi paikka osamaksujen yhdistämiseen

Myös Samblan kautta pystyy hakemaan lainaa, jolla voi yhdistää osamaksut. Tämän kilpailutuspalvelun avulla voi hakea lainaa 500 eurosta ylöspäin ja jopa 60 000€ asti. Maksuaikaa Samblan kautta voi lainalle hakea 1–15 vuotta, ja lainaa tämän palvelun avulla voi hakea, mikäli ikää on vähintään 18 vuotta. Hae nyt lainaa Samblan avulla.

Samblalta lainaesimerkki: Jos lainaa ottaisi 1000€ kahden vuoden laina-ajalla, niin voisi lainan kuukausierä olla 45€. Kuten ylemmät esimerkit, niin myös tämä on viitteellinen, ja itselle ehdotetut lainatarjoukset voivat olla kuukausieriltään kalliimpia.

HUOM: Älä korvaa osamaksuja kalliimmilla lainoilla. Esimerkiksi jotkut kännykkäfirmat voivat myöntää osamaksutarjouksia, joiden kanssa puhelimen saa esimerkiksi 2 vuoden maksuajalla ilman korkoja ja kuluja. Lähtökohtaisesti voi olettaa, että ainakaan rahamielessä ei kannata korvata tämän tyyppisiä tai edullisia osamaksuja niitä kalliimmalla lainalla, ei edes, vaikka sillä saisikin yhdistettyä osamaksut ja maksettua ne kerralla pois.

Toki toisaalta joskus voi olla esimerkiksi tilanne, missä lukuisat osamaksut aiheuttavat niin paljon ärsytystä, että ärsytyksen vähentämisestä on jopa valmis hieman maksamaan (suurempien) korkokulujen muodossa. Joka tapauksessa omien osamaksujen ja mietityn lainan ehtoja kannattaa punnita, kun miettii sitä, että yhdistäisikö osamaksut ja ottaisi lainan, jolla hankkiutuu niistä kerralla eroon.

Vinkki: Osamaksujen yhdistämisen yhteydessä voi olla järkevää yhdistellä myös muut mahdolliset turhan kalliit luotot. Tuon idean järkevyyttä tukee esimerkiksi se, että monesti isompi ns. yhdistelylaina on koroiltaan halvempi kuin pienempi. Toki toisaalta isompi yhdistelylaina voi olla vaikeampi saada kuin pieni.

Valmiina maksamaan osamaksut pois? Siirry Suomen Yhdistelylainalle.

Vieritä ylös