Lainaa toiminimelle – Katso 4 paikkaa, mistä hakea lainaa toiminimelle

Toiminimelle ei ole aina helppo löytää rahoitusta. Netistä kuitenkin löytyy ainakin muutama lainapalvelu, joita kannattaa harkita siinä tapauksessa, että haluaa toiminimelle lainaa. Alla näitä lyhyessä esittelyssä.

Yrityslaina247 – verrattain monille yrityslainaa

Yksi varsin mahdollinen haaste siinä, jos haluaa toiminimelle lainaa on se, että sitä varten voi olla vaikea saada myönteistä lainapäätöstä. Yrityslaina247 onkin esimerkiksi tuosta näkökulmasta varsin hyvä paikka hakea yrityslainaa: tämä palvelu vaikuttaisi olevan valmis myöntämään yrityslainaa varsin monille.

Yrityslaina247-palvelusta voi hakea yrityslainaa 1000 eurosta alkaen ja enintään 20 000 euroa. Tämän palvelun voi siis olettaa soveltuvan varsin hyvin nimenomaan monille toiminimille. Muiden hyvien puoliensa lisäksi Yrityslaina247 saattaa myös parhaimmillaan olla varsin nopea paikka saada yrityslainaa. Hae nyt lainaa Yrityslaina247:lta.

Zmarta – kilpailuta laina toiminimelle

Myös se on mahdollinen ongelma lainaa toiminimelle hakiessa se, että mahdollisesti tarjottujen lainojen korot saattavat olla ainakin melko korkeita. Esimerkiksi tuo huomioiden toiminimen voikin olla fiksua kilpailuttaa lainahakemus. Zmarta on varsin sopivalta vaikuttava palvelu vaikkapa kyseisen kilpailutuksen tekemiseen.

Zmartan kanssa voi hakea yrityslainaa 1000€–250 000€. Kokeile nyt Zmartaa

Qred – moni yritys näyttäisi saavan lainan

Qredin ehkäpä suurin vahvuus on sama kuin Yrityslaina247:n. Myös tämän palvelun kautta vaikuttaisi nimittäin olevan varsin hyvät mahdollisuudet saada yrityslaina. Qredilta voi tätä kirjoitta hakea yrityslainaa 1000 eurosta alkaen ja enintään 200 000 euroa. Qredin yrityslainalle voi hakea maksuaikaa 6 kuukautta, vuoden tai 18 kuukautta. Hae nyt lainaa Qrediltä.

Siltaraha – toiminimelle pienehköä lainaa lyhyellä maksuajalla

Toiminimien rahoitustarpeet ovat monesti verrattain lyhytaikaisia, ja mikäli tuo on tilanne omalla kohdalla, niin voi Siltaraha olla erityisen hyvä valinta lainapalveluksi. Tältä palvelulta voi nimittäin hakea toiminimelle lainaa 1–12 kuukauden laina-ajalla 1000 eurosta alkaen ja enintään 10 000 euroa. Hae nyt lainaa Siltarahalta.

Vieritä ylös