
Jatkuva luotto tunnetaan yleisemmin nimellä joustoluotto. Toisaalta taas sitten ”joustoluotto”-termiä käytetään sekä markkinointinimenä että kuvaamaan lainatuotetta. Käytännössä ”jatkuva luotto” tarkoittaa siis lainaa, jonka ottamalla henkilö avaa samalla lainatilin, jolta voi luottorajan puitteissa tehdä yhden tai useampia lainanostoja.
Jatkuvan luoton ja kertaluoton erona on se, että kun kertaluoton on maksanut pois, niin on suhde lainaa ottaneen ja myöntäneen tahon välillä ikään kuin tullut lopulliseen päätökseensä, ja jos henkilö haluaa samalta lainafirmalta uutta lainaa, niin joutuu hän tekemään uuden lainahakemuksen.
Jatkuvan luoton tapauksessa taas aiemmin avattu lainatili pysyy avoimena, vaikka lainan maksaisikin kokonaisuudessaan pois ja tuolta lainatililtä voi sitten halutessaan nostaa helposti ja nopeasti uutta lainaa, ilman että joutuu tekemään varsinaista uutta lainahakemusta.
Vastuullisesti toimivat luotonantajat eivät luonnollisestikaan veloita siitä, jos on luottotili, mutta sillä ei ole yhtään avointa velkaa. Luotonantajat myös mahdollistavat sen, että luottotilin voi sulkea ottamalla heihin yhteyttä ja pyytämällä, että tili suljetaan.
Suositeltu jatkuva luotto

Ferratum on varsin laadukas ja pitkään lainoja netin kautta myöntänyt lainapalvelu. Ferratumilla on tätä kirjoittaessa tarjolla kaksi eri lainatuotetta, ja toinen niistä on muodoltaan jatkuva luotto. Markkinointinimenä tuolla kyseisellä lainatuotteella on ”Joustava-luotto”.
Avaamalla Ferratumin palveluun jatkuvan luoton saa 4000 euron luottorajalla varustetun lainatilin, jolta voi nostaa lainaa helposti esimerkiksi 100 tai 500 euron nostoilla. Ferratumin jatkuvaa luottoa voi hakea, jos ikää on 22–69 vuotta. Ferratumin jatkuvan luoton todellinen vuosikorko on noin 30%, mutta nostetun lainan voi halutessaan maksaa nopeasti pois, mikä auttaa pitämään euromääräiset korot hillittyinä. Hae nyt Ferratumin luottoa.