Ferratum on yksi Suomen suosituimmista nopeita lainoja tarjoavista palveluista. Eräs erityinen Ferratumin vahvuus on ollut sen erittäin hyvä asiakaspalvelu. Tätä asiakaspalvelua on aiemmin voinut saada jopa 24 tuntia vuorokaudessa. Nyt Ferratum on kertonut, että se tulee lyhentämään asiakaspalvelun aukioloaikoja.
Jatkossa asiakaspalvelu on lähtökohtaisesti auki maanantaista perjantaihin kello 8 – 20 ja viikonloppuisin kello 9 – 17. Jatkossa uusia lainahakemuksia käsitellään siis vain noina aikoina, mutta olemassa olevalta tililtä voi jatkossakin onneksi nostaa lainaa 24/7.
Tämän aukioloaikoihin liittyvän uudistuksen lisäksi Ferratum on tehnyt viime aikoina myös muita uudistuksia palveluunsa. Näistä merkittävin lienee se, että jatkossa Ferratumin joustava-luoton korko hinnoitellaan asiakaskohtaisesti (joskin tiettyjen rajojen sisällä). Tuon korkouudistuksen kanssa yhtä aikaa, Ferratum myös muutti ehtojaan liittyen lainanlyhennyksiin: Jatkossa lainan lyhennysehdoissa voi olla enemmän vaihtelua, sillä prosentuaalinen minimilyhennys voi olla kuukaudessa 4 – 13,5% lainasaldosta, kuitenkin niin, että euroissa mitaten lainaa pitää lyhentää vähintään 20€ kuussa.

Omaan kokemusta monista pikavipeistä sekä olen seurannut alaa varsin pitkään. Nuo asiat toivottavasti auttavat siinä, että tältä sivustolta löytyvät tiedot ovat hyödyllisiä.